G.E.M Anscombe esittää kirjassaan Intention (1957) teorian teoista. Anscombe pyrki horjuttamaan käsitystä siitä, että motiivit olisivat tekojen syitä. Psykologinen tarkastelu vie hänen mukaansa poispäin intentionaalisesta teosta.

Yksi tapa miten tekoja selitetään on juuri teon selittäminen toisella tapaa, esimerkiksi ”Miksi makaat sängyllä?” – ”Minä lepään”. Tämä on hyvin arkipäiväinen teon selittämisen tapa: annetaan uusi kuvaus samasta teosta ja lisätään yleensä tietoa teosta. Anscombe kiinnittääkin huomiota juuri teon kielellisen kuvauksen antamiseen.

Motiivit voidaan jakaa menneisyyteen suuntautuviin ja yleisiin motiiveihin. Menneisyyteen suuntautuviin motiiveihin liittyy se, että teot perustellaan aiemmilla tapahtumilla. Tällaisia motiiveita ovat esim. kosto, kiitollisuus, katumus ja sääli. Anscombe pitää yleisiä motiiveja vaikeana aiheena, eikä sen vuoksi tarkastele niitä sen enempää. Eteenpäin suuntautuvia motiiveja Anscombe kutsuu intentioiksi.

Anscomben mukaan intentio on jotain mikä voidaan havaita: se on intersubjektiivinen. Anscombe kannattaakin ei-psykologista teoriaa teoista eli teot ovat selitettävissä ilman humelaista kuvausta teon tekijän haluista ja uskomuksista. Intentio on jotain mihin x pyrkii tai valitsee tehtäväkseen. Motiivi taas on jotain joka determinoi päämäärän.

Intentionaalisiin tekoihin liittyy perusteita etsivä ”miksi” kysymys. Intentionaaliset teot sisältävät syyn toiminnalle. Intentionaaliset teot jakautuvat sen mukaan mihin ne viittaavat: motiivit viittaavat menneisyyteen tai nykyisyyteen ja eteenpäin suuntautuneet motiivit viittaavat tulevaisuuteen.

Intentio ei ole sama asia kuin ennustus. Esimerkiksi ”tulen huomenna kipeäksi” on ennemminkin ennustus kuin intentio. Taas “käyn huomenna kaupassa” vaikuttaisi kertovan ennemminkin henkilön intention kuin ennustuksen. Intention ja ennustuksen näyttäisi siis erottavan subjektin mahdollisuus vaikuttaa tulevaan tapahtumaan. Ongelman voi aiheuttaa niin kutsutut itsensä toteuttavat ennustukset: kuuluvatko ne ennustuksiin vai intentioihin? Vaikuttaisi siltä, että kontekstilla on merkitystä vastauksen kannalta, kuin myös sillä, mikä oli henkilön tiedostettu tai tiedostamaton syy teolle. Vaikka teolle voitaisiin antaa ulkopuolisen antama kielellinen kuvaus, se, ainakin omasta mielestäni, jättäisi teon selityksen vaillinaiseksi.

Anscomben mukaan ei-observationaalisesti tiedetyt asiat ovat intentionaalisten tekojen osajoukko. Näitä näyttää yhdistävän se, että kumpikin on välittömästi tiedetty ilman aistihavaintoa. Tämä tarkoittaa Anscombelle luultavasti sitä, ettei kumpikaan kuulu niihin asioihin, jotka voidaan vasta aistihavainnon kautta tarkistaa tapahtuneiksi. 

Anscombe haluaa erottaa motiivin mentaalisesta syystä. Mentaalinen syy voidaan kuvata Anscomben mukaan kuvauksena jonka henkilö antaisi kysyttäessä tiettyjä kysymyksiä: Mikä sai aikaan tämän teon tai ajatuksen tai tunteen teille? Mitä näit tai kuulit tai tunsit, tai mitä ideoita tai kuvia tuli mieleesi ja johti tekoon? Teon mentaalisen syyn ei Anscomben mukaan tarvitse olla sisäinen tapahtuma. Esimerkiksi ovikellon soiminen voi saada aikaan teon, vaikka tapahtuma on ulkoinen. Tällaisen ulkoisen tapahtuman on kuitenkin oltava havaittavissa.  

Anscombe esittää tilanteita joissa perusteita etsivät kysymykset hylätään. Yksi tilanne on sellainen, jossa henkilö x tietää teon toisessa kuvauksessa, mutta ei toisessa. Esimerkiksi henkilö voi tietää sahaavansa puuta, mutta ei tiedä sahaavansa tammea.

Toiset tilanteet joissa perusteita hakevat kysymykset hylätään on involuntaariset teot, jotka voidaan jakaa kahteen luokkaan: yhdet tiedetään ei-observationaalisesti ja toiset tiedetään havainnon perusteella. Ensimmäiseen luokkaan kuuluvat esimerkiksi säpsähdykset ja polven ”nytkähtävä” refleksiliike iskun kohdistuessa oikeaan kohtaan. Toiseen luokkaan kuuluvat suolen liikkeet. Erottelu on tärkeä sen vuoksi, koska intentionaaliset teot ovat ei-observationaalisen tiedon osajoukko.

Anscombe erottaa kaksi eri tapaa tietää teoista: ensimmäinen on tietoa omista intentionaalisista teoista ja toinen on tietoa observationaalisesti siitä, mitä tapahtuu. Mahdollisesti Anscombe haluaa tehdä selvempää eroa siihen, ettei intention tarvitse toteutua, esimerkiksi henkilöllä voisi edelleen olla intentio maalata seinä keltaiseksi, vaikka hänellä olisi valkoista maalia. Intentio ei näyttäisi vaativan havaintoa tai myöskään toteutuvaa asiaintilaa.

Intentio vaikuttaisi siis olevan teon tekijässä jo ennen tekoa. Missä siis intentio sijaitsee? Jollei intentio sijaitse teon tekijässä, niin vaikuttaisi erikoiselta olettaa intention sijaitsevan jossain ulkopuolisessa havainnoitsijassa, josta kaiketi myös henkilön teon intentionaalisuus riippuisi. Tällöin siis henkilö ei voi omata intentionaalisia tekoja ilman, että ulkopuolinen havainnoisi teon tekemisen. Teon havainnointi perustuu taas teon aistimiseen, joka tapahtuu ajallisesti teon jo alettua. Intention on siis tultava subjektista itsestään.

Teon selittämisessä kontekstilla on suuri merkitys. Teon arkipäiväiset selitykset perustuvat usein abduktiiviseen päättelyyn ulkoisen havainnoitsijan näkökulmasta. Kielen kautta nämä parhaat selitykset jaetaan osaksi yhteisön kielellistä konventiota, jolloin selityksistä tulee yhä arkipäiväisempiä.

Tulevaisuuden asiaintilan tulisi olla sellainen, että sen voi järkevästi olettaa seuraavan teosta. Tämä taas näyttäisi perustuvan oletuksiin, että teko on relevantein osin samanlainen kuin aikaisempi teko joka johti samaan lopputulokseen A, sekä A on perustellusti todennäköinen tapahtuma, joka seuraa edeltävistä tapahtumista. Kausaalisuus on siis oletettava, mutta tällöin voidaan ajautua siihen, että maailma on determinoitu ja vapaa tahto voi puuttua. Jos näin on, intentionaaliset teot näyttävät menettävän niiden merkitsevyyden. 

Lähteet

Anscombe, G.E.M (1957), ​Intention, Harvard University Press: Massachusetts