Harry G. Frankfurt artikkelissaan ​The Problem of Action​ vastustaa kausaalisia teorioita tekojen selittämisessä. Kausaaliset teoriat selittävät teot niitä edeltävien syiden avulla, tekojen ollen täten seurauksia aikaisemmista tapahtumista ja tämä suhde on luonnonlakien määrittämä. Frankfurtin mukaan minkäänlainen edeltävä kausaalinen historia ei kuulu teon olemukseen. Kausaalisten teorioiden kannattajien mukaan ainoa ero tekojen ja pelkkien tapahtumien välillä on niiden edeltävässä kausaalisessa historiassa, eivätkä ne siis muilla tavoin eroa toisistaan.

Frankfurtin mukaan kausaaliset teoriat vievät huomion pois tapahtumista joiden olemus on kysymyksessä ja siitä ajan hetkestä kun ne tapahtuvat. Näiden kausaalisten teorioiden kannattajat tällöin eivät vaadi mitään agentilta sen jälkeen kun tietyt hänen tekemänsä teon kausaaliset edeltävät tilat ovat tapahtuneet¹. Donald Davidson kannattama kausalismi voidaan nähdä kuuluvan Frankfurtin kritisoimiin kausalistisiin teorioihin.

Davidsonin kausalismi

Davidsonin kiinnostuksen kohde on intentionaalinen teko eli teko, jolle voidaan antaa rationalisoitu selitys. Davidson kiinnittää huomionsa perusteen ja teon väliseen suhteeseen ja pohtii, onko tämä kausaalinen suhde. Davidsonin näkemyksen takana on Humelainen kausaalikäsitys eli lause c on e:n syy, tarkoittaa että on olemassa tapahtumatyypit C ja E.²

Davidsonin mukaan, vaikka kausaalisuudessa ei ole loogista yhteyttä, sellainen on kuitenkin löydettävissä kuvauksen tasolla. Esim. lauseessa jos c niin e, voidaan c:lle antaa kuvaus “e:n syy”. Tällöin saadaan lause: jos e:n syy niin e, jossa looginen suhde löytyy.

Davidsonin näkemyksen ongelma liittyy mentaalisuuden holistisuuteen.³ Yleiset lait muotoa, aina kun esiintyy halu H ja uskomus B, niin esiintyy teko T, ovat liian yksinkertaistavia. Ne eivät ota huomioon muita haluja. Davidsonin mukaan on virheellistä ajatella, että jossakin singulaarisessa kausaaliväitteessä esiintyvät käsitteet (tai kuvaukset) esiintyisivät myös tämän kausaaliväitteen perustana olevassa yleisessä laissa. 

Halut ja uskomukset ovat Davidsonin mukaan mentaalisia tapahtumia ja mentaaliset tapahtumat ovat aina myös fysikaalisia tapahtumia (aivotapahtumia). Davidson kannattaa siis token-fysikalismia. Hyppäys arkisen selityksen tasolta (eli halut ja uskomukset) yleisiin lakeihin vaikuttaa vaikealta. Ei ole myöskään selvää, mitkä yleiset lait ovat ja millä tasolla ne loppujen lopuksi ovat⁴. Davidson joutuukin vain olettamaan, että yleiset lait tulevat löytymään.

Kausaalisuus näyttää katoavan liikuttaessa fysikaalisesta kuvauksesta arkisen kuvauksen tasolle. Ongelma Davidsonille näyttää olevan se, että jos halujen ja uskomusten kausaalisesti relevantit ominaisuudet ovat niiden fysikaalisia ominaisuuksia, niin Davidsonilta saattaa kadota mentaalinen kausaatio. 

Teon ja tapahtuman erottaminen

Frankfurt kiinnittää huomionsa siihen, että kun henkilö on tekemässä teon, niin teon tekijä on välttämättömästi kosketuksissa kehonsa liikkeisiin ”tietyllä tavalla”. Ero pelkkiin tapahtumiin on se, ettei henkilö ole välttämättömästi kosketuksissa niihin kehon liikkeisiin tällä tietyllä tavalla silloin, kun hän ei tee liikkeitä. Tämä on Frankfurtille yksi tärkeimmistä erottavista piirteistä teon ja ei-teon välillä. Tätä erottelua eivät kausaalisen teorian kannattajat tee, vaan pitävät tekoja ja tapahtumia olemuksellisesti samanlaisina. Se, että teoria ei pysty erottamaan näitä eri tapoja miten persoona on suhteessa kehonsa liikkeisiin, näyttää väistämättömästi jättävän auki sen mahdollisuuden, että persoona menettää kaikki yhteytensä kehonsa liikkeisiin sillä hetkellä, kun teko alkaa.

Frankfurt on David Pearsin kanssa samaa mieltä siitä, etteivät persoonan ruumiilliset liikkeet paljasta sitä, onko hän tekemässä tekoa. Frankfurtin mukaan tärkeämpiä teon kannalta ovat teon aikaiset liikkeet kuin edeltävät liikkeet. Olen samaa mieltä Frankfurtin kanssa tästä. Tuntuisi epäintuitiiviselta olettaa, etteivät teon tekemisen aloittamisen jälkeisillä liikkeillä olisi yhtä tärkeä rooli kuin edeltävillä. Liikkeet, joita tehdään sen jälkeen kun x on päättänyt tehdä teon ja alkanut suorittamaan tekoa, voivat muuttaa tekoa siinä mielessä, ettei siitä seuraa se aiottu teko, vaan jotain muuta. Jos esimerkiksi yritän sammuttaa valot ja lähden kävelemään kohti valokatkaisinta sammuttaakseni valot, kaatuen kesken matkan, tuntuisi oudolta pitää tätä kaatumista sinä alkuperäisenä tekona, jota lähdin tekemään. Tällöin olisin antanut erilaisen kuvauksen teolle ”kaatuminen” kuin se minkä annoin eli ”valojen sammuttaminen”. Tälläinen ”teko” kuin kaatuminen oli enemmänkin tapahtuma kuin teko.

Teon määrittelee Frankfurtille lopulta se, ovatko liikkeet persoonan ohjaamia. Tämä ohjaus tarkoittaa mahdollisesti sitä, että persoona voi muuttaa tekoa kesken teon tekemisen tai lopettaa teon tekemisen kokonaisuudessaan. Omasta mielestäni myös suhtautumisemme tekoon ja tapahtumaan ovat niin erilaiset, ettei sitä voi jättää huomioimatta. Yksi tapa miten suhtautumisemme tekoon ja tapahtumaan eroaa on se, että tekoa voimme arvioida onnistuneena tai epäonnistuneena. Tapahtumat taas voivat vaikuttaa meihin hyvällä tai huonolla tavalla, mutta esimerkissä esitettyä kaatumista olisi outoa kutsua onnistuneeksi silloin, jos se koettiin tapahtumaksi, eikä niinkään aiotuksi teoksi.

Yksi ongelma erottaessa teot tapahtumista tällä tavoin on se, että tämä teon onnistumisen tai epäonnistumisen arvio tapahtuu vasta teon jälkeen eikä ennen tekoa. Pitäisikö tällöin puhua teosta ennen teon onnistumista vain tapahtumana, jolla on mahdollisuus olla teko? Mutta suhtautumisemme tekoon teon hetkellä omaa jo jonkinlaisen suhtautumisen tekoon, olemme arvioineet ainakin tekoa tavalla: seuraako tästä se, mitä pyrin tekemään? Jolloin tämä onnistumisen/epäonnistumisen arvio on jo teossa silloin, kun lähdemme tekoa suorittamaan, ja tämä “ominaisuus” pysyy osana tekoa: alussa teemme tämän arvion⁵, sitten lähdemme suorittamaan tekoa⁶ ja teon tehtyämme voimme arvioida tekoa onnistuneeksi tai epäonnistuneeksi. Onnistuneen ja epäonnistuneen teon arviot tuntuvat liittyvän enemmänkin intentionaalisiin tekoihin kuin ei-intentionaalisiin tekoihin.

Frankfurt keskittyy myös kompleksisiin tekoihin, kuten esimerkiksi pianon soittamiseen. Frankfurt keskittyy kysymykseen siitä, milloin kompleksiset liikkeet ovat tekoja ja koska ne ovat taas vain tapahtumia? Frankfurtin mukaan silloin, kun kyseessä olevat liikkeet luovat kuvan tarkoituksellisuudesta, ne ovat tekoja. Frankfurt mahdollisesti tarkoittaa tässä kompleksisella teolla esimerkissään pianistista musiikin tuottamista, eli pianistin tehdessä teon ”soittaa”, hän tekee kompleksisen teon, eli painaa monia koskettimia. Nämä kompleksiset teot näyttävät meille teoilta vain silloin kun näyttää siltä, että keho on liikkeen ajan agentin ohjauksessa. Ohjauksella Frankfurt tarkoittaa varmaankin sitä, että agentti voi lopettaa teon tekemisen koska itse haluaa. Frankfurtin esimerkissä epilepsia kohtauksen kourissa olevalla persoonalla ei näytä olevan tätä mahdollisuutta lopettaa ”tekoa”.

Intentionaaliset teot

Teot eroavat myös tapahtumista tarkoituksellisuudella. Teot eivät voi olla vain tarkoituksellisia liikkeitä. Tällöin joutuisimme tilanteeseen jossa henkilön fysiologiset reaktiotkin olisivat tekoja esimerkiksi sydämen pumpatessa verta tai ihmisen pupillien laajenemisessa pimeässä. Näyttää olevan niin, että suhtautumisemme tekoihin on erilainen: ihmisen pupillit laajenevat, ihminen ei ​itse laajenna niitä. Frankfurtin mukaan liike ei tällöin ole hänen ohjauksessaan. Frankfurt varmaan tarkoittaa sitä, ettei ihminen voi kontrolloida sitä, laajenevatko hänen pupillinsa. Vaikka ihminen voi tehdä tilanteen otolliseksi sille, että pupillit laajenevat, ihminen ei kuitenkaan voi kesken teon muuttaa tekoa, eli kun pupillit ovat alkaneet laajeta, niin hän ei voi omalla tahtomisellaan saada niitä lopettamaan laajenemista. 

Frankfurt erottaa toisistaan intentionaaliset liikkeet (​engl. intentional movement) ja intentionaaliset teot (engl. ​intentional action). Termillä intentionaalinen Frankfurt tarkoittaa tilanteita, joissa tarkoituksellisen liikkeen ohjaus on lähtöisin agentilta. Tällöin teon voidaan ajatella olevan intentionaalinen liike. Intentionaalinen teko viittaa sellaisiin tekoihin, jotka agentin on tarkoituksena tehdä, eli teko on ryhdytty tekemään tarkoituksella tai itsetietoisesti. Tällä tavoin ymmärrettynä, teot eivät ole välttämättömästi intentionaalisia. Kun persoonan tarkoituksena on tehdä teko, se mitä hänen tarkoituksenaan on, että hänen kehonsa tietyt intentionaaliset liikkeet tulisivat tapahtumaan. Kun nämä liikkeet tapahtuvat, persoona tekee intentionaalisen teon.

Edellä esitetyssä esimerkissä pianistista voitaisiin varmaankin nähdä, että sormien liikkeet ovat intentionaalisia liikkeitä ja intentionaalinen teko olisi musiikin soittaminen tai onnistunut musiikin soittaminen. Mutta eikö voida myös ajatella, että pianisti esimerkissä koskettimien painaminen voitaisiin yhtäläisesti nähdä intentionaalisena tekona: koskettimen painaminen on sellainen teko, joka on ryhdytty tekemään tarkoituksella. Tällöin herää kysymys siitä, kuinka hyvä erottelu oikeastaan on ja tarvitaanko sitä ylipäätään. Eikö näitä tekoja (musiikin soittaminen ja koskettimen painaminen) voitaisi silloin pitää yhtäläisesti eri tekoina?

Lopuksi

Kausaaliset teoriat, ymmärrettynä niin kuin Frankfurt ne esittää, tuntuvat hyvin epäintuitiivisilta. Ajatus siitä, että teon ja tapahtuman voisi erottaa vain tarkastelemalla edeltäviä tapahtumia kausaalisessa ketjussa kuulostaa erikoiselta. 

Frankfurtin teon kriteerit näyttäisivät olevan: mahdollisuus intentionaalisuuteen, ohjaavuus ja tarkoituksellisuus. Etenkin ohjaavuus tekee sen, että Frankfurtin näkemys tuntuu ottavan paremmin huomioon monien eri halujen mahdollisuuden kuin Davidsonin näkemys. Frankfurt tuntuu paremmin pitävän teon tekijän aktiivisessa roolissa teon tekemisen aikana kuin Davidson. Vaikuttaa siltä, että Davidson pitää haluja ja uskomuksia aina ihmiselle hyvin näkyvinä asioina, ja tuntuu siltä että Davidson olettaa, että tiedämme syyt (eli halut ja uskomukset) tekojemme takana. Frankfurtille teot ja tapahtumat ovat selvästi erilaiset, kun taas Davidsonilla teoista tuntuu jollain tavoin tulevan hyvin samankaltaisia kuin tapahtumista. 

Frankfurt ei pyri sanomaan sitä, etteikö tapahtumilla olisi kausaalista selitystä, vaan ettei pelkkä kausaalinen ja historiallinen selitys riitä teon selittämisessä. Frankfurtin teon selitys pitää teon tekijää aktiivisempana kuin Davidsonin näkemys. Davidsonin näkemyksessä persoona vaikuttaa olevan vain fysikaalisten lakien ohjaama, koska perusteet näyttävät olevan niin vahvasti kausaalisten lakien määräämiä, että teko tuntuu olevan teon tekijän päätäntävallan ulkopuolella. Mielestäni Frankfurtin kritiikki kausaalisia teon selityksiä kohtaan on osuvaa. Tekojen selittäminen näyttää vaativan jotain muuta kuin vain aikaisempien kausaalisten syiden selittämisen. Teon tekijä tekee tekoa läpi teon, eikä muutu vain sivustakatsojaksi teon aloittamisen jälkeen.

1. Paitsi se,että hänen kehonsa liikkuu niiden vaikutuksena.
2. Aina kun C-tyyppinen tapahtuma esiintyy, niin E-tyyppinen tapahtuma esiintyy ja c kuuluu C tapahtumatyyppiin ja e kuuluu tapahtumatyyppiin E.
3. Eli mentaalisten tapahtumien kokonaisuuden ominaisuudet ovat enemmän kuin sen osien ominaisuuksien summa.
4. Onko kyse esimerkiksi neuroneista.
5. Perustuu aikaisempaan tietoon siitä, miten saavutan oletetusti teon toiminnallani, perustuen kausaalisiin oletuksiin.
6. Jolloin voimme kokoajan arvioida tekoa tasolla:tuleeko tämä johtamaan siihen mihin pyrin?