Arkisessa kielenkäytössä sellainen lause kuin “Jos tätä lasia olisi lyöty, niin se olisi hajonnut” vaikuttaa yksinkertaiselta ja ymmärrettävältä, mutta se sisältää monia ongelmia, joihin esseen edetessä perehdytään. Mainittu lause on muodoltaan kontrafaktuaali, joka on konditionaalinen ehtolause. Siinä lauseen etujäsenen oletetaan olevan epätosi, eli oletuksena on, ettei lasia lyöty[1]. Tarkasteltava tilanne on siis tosiasioiden vastainen. Edellä mainittu lause kertoo meille myös kausaatiosta eli syy-seuraussuhteesta: oletuksena on kausaalisuhde lasin lyömisen ja lasin hajoamisen välillä, eli silloin jos lasia lyödään, niin se hajoaa. Yleisessä muodossa kontrafaktuaalit voidaan esittää formaalisti A □→ B, joka tarkoittaa “Jos tapahtuisi A, niin B tapahtuisi”. Huomioitavaa on myös se, että kausaalisuuteen vaikuttaa kuuluvan muutos: syy aiheutti muutoksen seuraukseen, eikä tätä seurausta olisi tapahtunut ilman syyn aiheuttamaa muutosta. Kausaalisen suhteen ajatellaan usein olevan kaksipaikkainen suhde, kuten edellä olevassa lauseessa, jossa syystä c (lasin lyömisestä) seuraa seuraus e (lasin hajoaminen). Kausaalisuhde voidaan myös ymmärtää kolmipaikkaisena tai nelipaikkaisena, jolloin syyn ja seurauksen lisäksi huomioon otetaan konteksti. Kolmipaikkaisessa on siis syy, seuraus ja konteksti, kun taas nelipaikkaisessa tulkinnassa sekä syytä että seurausta tarkastellaan suhteessa joihinkin kontrasteihin. Näiden erottamisessa käytetään ennemmin kuin -rakennetta. Esimerkiksi seuraavassa lauseessa on muodostettu kontrastit tapahtuman syylle ja seuraukselle: “Jos lasia lyödään ennemmin kuin katsellaan, niin se hajoaa ennemmin kuin säilyy ehjänä”.
Kausaatioon liittyy monia metafyysisiä kysymyksiä, jotka voidaan jakaa kahteen laajempaan kysymysten joukkoon: ensimmäiseen kuuluu kysymyksiä, jotka koskevat kausaation osapuolia (tarkempia kysymyksiä ovat niiden läsnäolo, yksilöinti ja paikkaluku), ja toiseen kuuluu kysymyksiä, jotka koskevat kausaalista suhdetta (tarkempia kysymyksiä ovat yhteys, suunta ja valikointi) (Schaffer 2018, Johdanto). Erilaiset teoriat kausaatiosta voidaan jakaa neljään ryhmään, joihin kuuluu edellä mainitun kontrafaktuaaleihin perustuvan näkemyksen lisäksi säännönmukaisuuteen, todennäköisyyteen ja manipulaatioon perustuvat näkemykset. Kausaaliteoriat voivat käsitellä eritasoisia väitteitä, jotka jakaantuvat yleiskausaatioon (engl. general causation) ja yksilökausaatioon (engl. singular causation). Ensimmäinen näistä käsittelee tyyppi-väitteitä, jolloin esimerkiksi kontrafaktuaalisessa näkemyksessä pohditaan lauseita, jotka ovat muotoa “Jos A ei olisi tapahtunut, niin B ei olisi tapahtunut” Esimerkkinä kausaalisesta tyyppi-väitteestä voi olla lause ”Tupakanpolttaminen aiheuttaa keuhkosyöpää”. Yksilökausaatiossa taas käsitellään esiintymäväitteitä, jolloin käsitellään tiettyjä yksittäisiä tapahtumia: “Jos c ei olisi tapahtunut, niin e ei olisi tapahtunut”. Esimerkiksi: ”Jos Jaska ei olisi heittänyt palloa, niin ikkuna ei olisi mennyt rikki”.
Essessä tarkastellaan kontrafaktuaalisesta kausaatiosta esitettyä kontekstisensitiivisyyskritiikkiä kontrastivismin muodossa sekä kriittisiä huomiota kontrastivismista. Essee keskittyy Jonathan Schafferin ja Robert Northcottin näkemyksiin kontrastivismista. Esseessä käsitellään kausaation osapuolina tapahtumia. Muut vaihtoehdot ovat muun muassa faktat, asiaintilat, tilanteet ja ominaisuudet. Tapahtumat esitetään lauseina, joissa verbi on nominatiivimuodossa, kuten varastaminen tai kasteleminen. Yhtenä motiivina tapahtumien valintaan on se, että esseessä käsiteltävät filosofit ovat käsitelleet kausaation osapuolina tapahtumia. Toisena motiivina on se, että käsittelemme kausaatiota arjessa tapahtumien välisenä suhteena: jos mietimme lasin rikkoutumisen syytä, niin usein edeltävää tapahtumaa pidetään lasin rikkoutumisen aiheuttajana, on kyseessä sitten tietyn henkilön toiminta tai esimerkiksi maanjäristys. Tapahtumiin liittyy kysymys tapahtumien yksilöinnistä, eli onko Pekan kovaääninen tervehtiminen sama tapahtuma kuin Pekan tervehtiminen. Tapahtumat voidaan nähdä karkeasyisinä (tapahtuma pysyy samana eri kuvauksesta huolimatta) tai hienosyisinä (pienikin muutos tekee tapahtumasta eri tapahtuman). Esseessä käsitellään tapahtumia karkeasyisinä. Essee keskittyy kausaatioon deterministisessä järjestelmässä, jolloin aikaisemmat tapahtumat määrittävät myöhemmät tapahtumat. Toisena vaihtoehtona olisi indeterministinen järjestelmä, jossa kausaalisuhteesta voidaan antaa vain tietty todennäköisyys tapahtuneelle. Determinismin valinta johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että esseessä käsiteltävät filosofit ovat keskittyneet kausaatioon deterministisessä järjestelmässä.
Aihepiirin rajauksia
Ennen kontrastiivisten näkemysten esittelyä on hyvä luoda katsaus kausaatioon liittyviin ongelmiin[2] ja kontrafaktuaaliseen teoriaan kausaatiosta. Aloitan esittelemällä pääpiirteissään David Lewisin esittämän kontrafaktuaalisen kausaastion teorian vuodelta 1973, minkä jälkeen esittelen tiettyjä kausaation ongelmia.
David Lewisin kontrafaktuaalinen teoria kausaatiosta sai vaikutteita mahdollisten maailmojen semantiikasta, joka tarjosi keinon selvittää kontrafaktuaalien totuusehtoja mahdollisten maailmojen samankaltaisuuden avulla. Tärkeäksi käsitteeksi muodostuu suhteellinen samankaltaisuus maailmojen välillä, jolla Lewis tarkoitti sitä, että jokin maailma on lähempänä aktuaalista maailmaa kuin jokin toinen, jos ensimmäinen muistuttaa aktuaalista maailmaa enemmän kuin toinen. Lewis asettaa kaksi muodollista rajoitusta suhteelliselle samankaltaisuudelle, joista ensimmäisen mukaan maailmojen välillä pitää olla heikko järjestys, jolloin mitkä tahansa kaksi maailmaa ovat verrattavissa toisiinsa, vaikka tasapelit ovat sallittuja. Toiseksi aktuaalisen maailman pitää olla aktuaalisin, eli sen pitää muistuttaa eniten itseään. Tällöin siis mikään muu maailma ei voi muistuttaa yhtä paljon aktuaalista maailmaa kuin aktuaalinen maailma itse. (Lewis 1973, 163–164.)
Keskeinen käsite Lewisin teorian kannalta on kausaalinen riippuvuus tapahtumien välillä, jonka hän määrittää seuraavasti: Ajatellaan kaksi mahdollista erillistä tapahtumaa c ja e. Näistä e on kausaalisesti riippuvainen c:stä, jos ja vain jos (i) c:n tapahtuessa myös e tapahtuisi sekä (ii) jos c ei tapahtuisi, niin myöskään e ei tapahtuisi. (Lewis 1973, 166–167.) Kausaalisen riippuvuuden käsitteeseen liittyy kolme tärkeää huomiota: (1) kausaalisen riippuvuuden ensisijaiset osapuolet ovat tapahtumia, (2) määritelmä edellyttää, että kausaalisesti riippuvaiset tapahtumat ovat erillisiä toisistaan ja (3) Lewisin mukaan kontrafaktuaalit pitää käsittää yleisen tulkinnan mukaisesti. Tällä hän tarkoittaa ei-takenevia kontrafaktuaaleja (engl. non-backtracking counterfactuals), joissa menneisyys on määritelty siihen hetkeen asti, kunnes kontrafaktuaalin etujäsenen käsitetään tapahtuvan. (Menzies 2018, 2.1.) Lewisin mukaan kausaalinen riippuvuus on kuitenkin vain riittävä, mutta ei välttämätön ehto kausaatiolle, jolloin kausaatiota voi esiintyä myös ilman kausaalista riippuvuutta. Esimerkkinä voidaan pitää seuraavaa: Ajatellaan kolme tapahtumaa c, d ja e. Oletetaan, että c aiheuttaa d:n, koska d on kausaalisesti riippuvainen c:stä, ja d taas aiheuttaa e:n, koska e on kausaalisesti riippuvainen d:stä. Koska Lewisin mukaan kausaatio on aina transitiivista, niin c aiheuttaa e:n. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, ettei kausaalinen riippuvuus ole aina transitiivista, koska kausaatiota voi esiintyä ilman kausaalista riippuvuutta: ajatellaan kolme aktuaalista tapahtumaa c, d ja e. Näistä kolmesta d ei olisi tapahtunut ilman c:tä, eikä e olisi tapahtunut ilman d:tä. Tällöin c on siis e:n syy, vaikkakin e olisi tapahtunut ilman c:tä. Lewis piti tätä ongelmallisena, ja hän pyrki ratkaisemaan sen kausaalisen ketjun avulla, jossa jokaisen tapahtumaparin (eli syyn ja seurauksen muodostama pari) jälkimmäinen tapahtuma riippuu kausaalisesti edellisestä tapahtumasta. Kausaatio voidaan täten Lewisin mukaan määritellä seuraavasti: c on e:n syy, jos ja vain jos on olemassa kausaalinen ketju c:stä e:hen. (Lewis 1973, 167.) Lewisin teoriaan liittyy kuitenkin turhauttamisen ongelma (engl. the problem of preemption), jota on pidetty vakavana ongelmana teorialle. Ongelma voidaan kuvata seuraavan esimerkin avulla. Kaksi biljardipalloa, A ja B, lyödään samanaikaisesti kohti kolmatta biljardipalloa C. A osuu C:hen ennen B:tä, jolloin biljardipallo A aiheutti C:n liikkumisen. Biljardipallo B olisi kuitenkin osunut myös C:hen, jolloin seuraus olisi tapahtunut A:sta huolimatta. Biljardipallo A siis turhauttaa biljardipallo B:n tapahtuman. Tällöin ei ole niin, että jos syytä ei olisi tapahtunut, seurausta ei olisi tapahtunut. (Juti 2001, 302–303; Menzies 2018, 2.3.) Seuraavaksi esittelen kausaatioon liittyviä ongelmia, joihin kontrastivismi on tarjonnut ratkaisuja.
Ensimmäinen kausaation ongelma liittyy poissaoleviin tapahtumiin (engl. absences), eli voidaanko jonkin tapahtuman tapahtumattomuutta pitää syynä seuraukselle? Poissaolevien tapahtumien pitäminen syinä tapahtumille on ongelmallista seuraavista syistä. Ensinnäkin joissain tapauksissa tuntuu intuitiivisesti hyväksyttävältä pitää jonkin tapahtumattomuutta syynä tapahtuneelle. Esimerkiksi tilanne, jossa puutarhuri ei kastellut kukkiani ja ne kuihtuivat, vaikuttaisi kertovan syyn sille, miksi kukkani kuihtuivat. Toisaalta on myös sellaisia tapahtumia, joissa poissaolevien tapahtumien pitäminen syynä seuraukselle vaikuttaa intuition vastaiselta. Edellä mainitussa puutarhuriesimerkissä vaikuttaisi erikoiselta pitää kukkieni kuihtumisen syynä sitä, ettei esimerkiksi Sauli Niinistö kastellut kukkiani. Tämä voi herättää kysymyksen siitä, että jos poissaolevia tapahtumia voidaan pitää syynä tapahtuneelle, niin mikä estää valitsemasta mitä tahansa poissaolevaa tapahtumaa syyksi? Poissaolevat tapahtumat voivat myös ennakoida tai selittää tapahtuneen. Schaffer (2005, 331) antaa esimerkin, jossa lentokoneen maahansyöksyminen voidaan ennakoida ja selittää sillä, ettei lentäjä laskenut laskutelinettä. Kuten edellä mainitussa Schafferin esittämässä esimerkissä, ja tilanteessa, jossa vanhempi ei ruoki lastaan ja tämä nääntyy sen vuoksi, voidaan poissaolevilla syillä ajatella olevan moraalinen ja oikeudellinen rooli syiden sekä seurausten selittämisessä. Vaikka poissaolevilla syillä vaikuttaa olevan rooli ainakin jokapäiväisessä elämässä, niin ne ovat kuitenkin teoreettisesti ongelmallisia: mihin esimerkiksi ei-kasteleminen viittaa? Schafferin mukaan viittaamiselle on olemassa kolme vaihtoehtoa, joista kaikki ovat ongelmallisia: (i) ei-todellinen tapahtuma (mahdollinen tapahtuma, jossa puutarhuri kasteli kukkani), (ii) aktuaalinen fakta (se, että puutarhuri ei kastellut kukkiani) tai (iii) aktuaalinen tapahtuma (mitä ikinä puutarhuri tekikään kukkieni kastelemisen sijaan). Schafferin mukaan näistä kolmesta ensimmäinen ja toinen ovat ristiriitaisia sen näkemyksen kanssa, että kausaation tulisi koskea todellisia tapahtumia. Ensimmäinen ja kolmas vaihtoehto ovat ristiriidassa kontrafaktuaalisen riippuvuuden kanssa: ensimmäinen ei edellytä kuihtumisen tapahtumattomuutta, vaan keskittyy vain tapahtuneeseen, ja kolmannen mukaan puutarhurin nukkuminen ei edellytä kuihtumisen tapahtumatta jäämistä, koska puutarhuri olisi voinut esimerkiksi tehdä jotain muuta kukkien kastelemisen sijaan (kuten katsoa uutisia). Ongelmallisena voidaan pitää myös sitä, etteivät poissaolevat syyt saa aikaiseksi vaikuttavuutta (engl. oomph). Jos ajatellaan puutarhuriesimerkkiä, niin tilanteessa ei ole mitään fyysistä prosessia, joka yhdistäisi poissaolevan tapahtuman kukkieni kuihtumiseen. Myös poissaolevien syiden voidaan ajatella rikkovan normaalin makrokausaation spatiotemporaalisen jatkuvuuden[3], jolloin ne voivat tapahtua kuinka kaukana tahansa seurauksesta. Edellä mainittu kukkien kastelemisen tapahtumattomuus Sauli Niinistön toimesta havainnollistaa tätä epäintuitiivisuutta. (Schaffer 2005, 329–330.)
Toinen kausaatioon liittyvä ongelma on ekstensionaalisuus: jos c = c’ ja c aiheuttaa e:n, niin seuraako tästä, että myös c’ aiheuttaa e:n? Kuten aiemmassakin ongelmassa, myös ekstensionaalisuudessa voidaan viitata intuitiivisuuteen. Esimerkkinä voidaan tarkastella seuraavia kahta lausetta (Mackie 1980, 249.):
(1) Salamurha Sarajevossa vuonna 1914 aiheutti ensimmäisen maailmansodan.
(2) Salamurha Bosnian pääkaupungissa vuonna 1914 aiheutti ensimmäisen maailmansodan.
Kumpikin lauseista vaikuttaa viittaavaan samaan tapahtumaan. Lauseissa onkin vain kaksi eri kuvausta samasta tapahtumasta. Erilainen kuvaus tapahtumasta ei muuta tapahtuman totuusarvoa, eli ekstensionaalisuus sopii yhteen metafyysisen realismin kanssa. (Schaffer 2005, 336–337.) Ekstensionaalisuuden ongelmallisuudesta on esitetty vastaesimerkkejä, joista esittelen kaksi. Ensimmäinen on alkujaan esiintynyt Michael McDermottin artikkelissa “Redundant Causation”, jossa baseballin pelaaja Frank syöttää pallon huonosti jännittyneisyytensä vuoksi. Tapahtumasta voidaan sanoa, että Frankin huonon syöttämisen syynä oli hänen jännittyneisyytensä. Samalla voidaan kuitenkin kieltää se, että Frankin oleminen jännittyneenä aiheutti syötön: voidaan olettaa, että Frank olisi syöttänyt kuitenkin. (McDermott 1995, 540.) Toinen vastaesimerkki löytyy Peter Achinsteinilta, jossa tarkastellaan seuraavia lauseita:
(3) Sokrateen myrkkykatkon juominen iltahämärässä aiheutti hänen kuolemansa.[4]
(4) Sokrateen myrkkykatkon juominen iltahämärässä aiheutti hänen kuolemansa.
Lauseissa olevat kursivoinnit vastaavat painotusta, joka puhuttaessa huomioitaisiin kursivoidun sanan äänekkäämpänä lausumisena. Näille painotetuille sanoille voidaan esittää kontrasteja eli vastakohtia. Lauseessa (3) voidaan kontrastina pitää esimerkiksi viinin juomista ja lauseessa (4) kontrastina esimerkiksi aamuruskoa. Lauseiden totuusarvojen kannalta lauseista (3) vaikuttaa hyväksyttävältä, kun taas lause (4) ei vaikuta: Sokrateen kuolemisen kannalta vain sillä on merkitystä mitä hän joi. Sillä ei ole merkitystä, milloin hän joi, koska Sokrates olisi kuollut kuitenkin. (Achinstein 1975, 3.) Ekstensionaalisuuden mukaan vastaesimerkkien lauseissa ei pitäisi tapahtua muutosta lauseiden totuusarvossa, mutta näin kuitenkin vaikuttaa tapahtuvan.
Kolmas kausaatioon liittyvä ongelma koskee transitiivisuutta. Tällä tarkoitetaan seuraavaa: jos c on d:n syy ja d on e:n syy, niin onko tällöin c myös e:n syy? Tämä vaikuttaa joissain tapauksissa intuitiiviselta: jos pallo1 osuu palloon2, ja tämän seurauksena pallo2 osuu palloon3, niin pallo1 vaikuttaa pallon3 liikkumisen syyltä. Transitiivisuus kertoo meille jotain tietyn tapahtuman kausaalisesta historiasta, eli niistä aikaisemmista tapahtumista, jotka johtivat kysymyksessä olevaan tapahtumaan. Schafferin mukaan transitiivisuutta tarvitaankin juuri siihen, että kausaaliset historiat on yhdistetty toisiinsa: muussa tapauksessa olisi vain yksittäisiä tapahtumia ilman aiempia tapahtumia, jotka vaikuttavat myöhempiin tapahtumiin, mutta tämä taas vaikuttaa hyvin epäintuitiiviselta. On kuitenkin tilanteita, joissa transitiivisuus vaikuttaa ongelmalliselta. Schaffer esittää tilanteen, jossa pölyhiukkanen töytäisee kiven liikeradalta1 liikeradalle2. Tämä aiheuttaa sen, että kivi saavuttaa liikeradan2 keskikohdan, joka taas aiheuttaa sen, että liikeradalla2 oleva ikkuna särkyy. Tilanteessa vaikuttaisi epäintuitiiviselta pitää ikkunan särkymisen syynä pölyhiukkasta, vaikka transitiivisuuden mukaan pölyhiukkanen aiheutti ikkunan särkymisen. (Schaffer 2005, 339–340.) Toinen vastaesimerkki transitiivisuutta vastaan on Christopher Hitchcockin muotoilema esimerkki, jonka Michael McDermott esitti hänelle: Kaksi salamurhaajaa, jotka ovat kapteeni ja avustaja, ovat suorittamassa tehtävää, jossa heidän tulee murhata uhri. Nähtyään uhrin kapteeni huutaa “tulta!” ja apulainen ampuu. Uhri kuulee käskyn, väistää ja selviää vahingoittumatta. Kysymys kuuluu: aiheuttiko kapteenin huutaminen uhrin selviämisen? Hitchcockin mukaan esimerkki liittyy transitiivisuuteen: jos kausaatio on transitiivista, niin tällöin tulee myöntää, että kapteenin käsky aiheutti uhrin selviämisen. Hänen mukaansa tilanteessa oleva uhka ja uhrin varoittaminen ovat yhtäläisesti epäsuorat, jolloin intuitiivisen valinnan tekeminen on vaikeaa. Yhtäältä uhri ei olisi selvinnyt, jos kapteeni ei olisi huutanut, mutta toisaalta kapteeni aiheutti käskyllään uhkan, jota ei olisi ollut silloin, jos kapteeni ei olisi antanut käskyä. (Hitchcock 2003, 10–11.) Transitiivisuus on kausaation kannalta hyvin merkityksellinen ja sitä voidaankin pitää sellaisena kysymyksenä, johon kaikkien kausaation teorioiden pitäisi kyetä vastaamaan. Toinen kysymys tämän lisäksi on kausaalisen suhteen osapuolet (Collins et al. 2004, 39.).
Kun Lewisin teoriassa kontrafaktuaalinen suhdetta pidettiin kaksipaikkaisena (syystä c seuraa seuraus e), niin seuraavaksi käsiteltävissä Jonathan Schafferin ja Robert Northcottin kontrastivistisissa näkemyksissä suhteen ajatellaan olevan nelipaikkainen (syystä c ennemmin kuin c* seuraa seuraus e ennemmin kuin e*).
Kontekstisensitiivisyys
Lewisin teorian puutteena on se, ettei kontekstin tärkeyttä oteta huomioon. Lewisin mukaan kausaatio on absoluuttinen suhde, jonka luonne ei muutu kontekstista toiseen. Kaksipaikkaista näkemystä kausaatiosta on pidetty epämääräisenä, eli kausaaliväitteet voivat antaa monia eri lukutapoja. Tämä on myös toiminut kontrastiivisten näkemysten motivaationa: kontrastit selventävät kausaalisiaväitteitä. Kontrastiivisten näkemys kykeneekin selittämään erot lauseiden (3) ja (4) totuusarvoissa. (Menzies 2018, 3.1.; Steglich-Petersen 2012, 129–130.)
Kontekstilla vaikuttaa kuitenkin olevan merkitystä sen kannalta, mitä voidaan pitää mahdollisina muina vaihtoehtoina tapahtuneelle. Seuraava esimerkki toimii hyvänä esittelynä ongelmasta. Schaffer (2013, 37) esittää tilanteen, jossa on juna ja ratavaihde kolmella asetuksella. Rikkinäinen asetus lähettää junan rikkinäiselle radalle, josta seuraa onnettomuus. Paikallisella asetuksella juna kulkee turvallisesti ja hitaasti asemalle paikallista rataa. Pika-asetuksella juna kulkee turvallisesti ja nopeasti asemalle pikalinjarataa. Schaffer kysyy, onko seuraava lause tosi?
(5) Vaihteen asettaminen paikalliselle asetukselle aiheutti junan saapumisen turvallisesti asemalle.
Schafferin mukaan tähän ei kuitenkaan voida antaa vastausta ilman tarkennusta siitä, mitä pidettiin vaihtoehtoina. Kuten raide-esimerkki edellä osoittaa, kontekstilla vaikuttaisi olevan merkitystä: yhtäältä voidaan sanoa, että vaihteen asettaminen paikalliselle asetukselle aiheutti junan saapumisen turvallisesti asemalle, mutta samoin olisi tehnyt pikalinjalle ohjattu juna. Rikkinäiselle radalle ohjattu juna taas ei olisi päässyt turvallisesti perille. Ilman kontekstia on vaikeaa antaa selvää vastausta siitä, onko lause tosi vai ei.
Kontekstisensitiivisyyskritiikki on kohdistunut niin syyhyn, kuin myös seuraukseen. Kontekstista riippuvat näkemykset voidaan jakaa todennäköisyyttä kasvattaviin selityksiin, lakeihin ja säännöllisyyteen perustuviin selityksiin sekä kontrafaktuaalisiin selityksiin (Maslen 2004, 342). Tarkastelu kohdistuu Schafferin ja Northcottin esittämiin kontrastiivisiin näkemyksiin. Kummankin näkemyksessä konteksti määrittää valitut kontrastit. Schafferille (2005, 348) kontekstin määrittää kausaalisen kysymyksen rakenne ja Northcotille (2008, 121) taas kontrastit selviävät intuitiivisesti kontekstista.
Schafferin kontrastivismi
Schaffer puolustaa nelipaikkaista kontrastiivista näkemystä kausaatiosta, jolloin lauseet ovat muotoa: c ennemmin kuin C* aiheuttaa e:n ennemmin kuin E*:n, missä C* ja E* ovat kontrastiivisia tapahtumajoukkoja. Schafferin mukaan kontrastiivisuus tarvitaan sekä syyhyn että seuraukseen kahden perusteen vuoksi: ensinnäkin siksi, että kaikki Schafferin esittämät argumentit liittyvät kumpaankin kausaalisen suhteen osapuoleen, ja toiseksi ketjuuntumisen vuoksi. Tämä tarkoittaa sitä, että ensimmäisen tapahtumasarjan seuraus toimii seuraavassa tapahtumasarjassa syynä. Esimerkkinä tästä voi pitää dominoja: ensimmäisen dominon kaatuminen (ennemmin kuin pystyssä pysyminen) aiheuttaa seuraavan kaatumisen (ennemmin kuin pystyssä pysymisen) jne. Schafferin argumenttien taustalla on kolme oletusta: (i) kausaation osapuolet ovat tapahtumia, jotka ovat konkreettisia, karkeasyisiä ja maailmaan sidottuja esiintymiä; (ii) kontrafaktuaalinen riippuvuus toimii kausaalisen liittymisen testinä (c ennemmin kuin c* aiheuttaa e:n ennemmin kuin e*:n, jos ja vain jos silloin kun c* olisi tapahtunut, niin e* olisi tapahtunut); ja (iii) konteksti kiinnittää (engl. fixes) kontrastijoukot C* ja E*. (Schaffer 2005, 328–329.)
Schafferin mukaan kontrastiivisuus selviää edellä mainituista kausaation ongelmista, eli poissaolevista syistä, ekstensionaalisuudesta ja transitiivisuudesta. Esittelen näistä Schafferin vastaukset ensimmäiseen ja toiseen. Schafferin mukaan kontrastit auttavat selviämään poissaolevien syiden ongelmasta seuraavasti: ensinnäkin negaatiossa olevat nominatiivimuotoiset verbit viittaavat todellisiin tapahtumiin (eli siihen mitä ikinä puutarhuriesimerkissä puutarhuri tekikään sen sijaan, että hän kasteli kukkani) ja toiseksi puhe poissaolevista syistä esittää kontrastit mahdolliselle tapahtumalle, jonka ajatellaan olevan poissa. Puutarhuriesimerkissä Schaffer tekee oletuksen, että puutarhuri nukkui nokkaunet sen sijaan, että hän olisi kastellut kukkani. Hänen mukaansa lause “Se, että puutarhuri ei kastellut kukkiani aiheutti sen, että kukkani eivät kukkineet” pitää tulkita seuraavasti: “Se, että puutarhuri nukkui nokkaunet ennemmin kuin kasteli kukkani, aiheutti sen, että kukkani kuihtuivat ennemmin kuin kukkivat”. Ristiriita kontrafaktuaalisen riippuvuuden kanssa vältetään Schafferin mukaan sillä, että tapahtumien negaatiot viittaavat todellisiin tapahtumiin. Tällöin kontrafaktuaalin etujäsen viittaa kontrastiin (eli puutarhurin nukkumiseen) eikä aktuaalisen tapahtuman negaatioon (puutarhuri ei kastellut kukkiani). Kontrastiivisessa näkemyksessä säilyy myös selittävä ja ennakoiva rooli, joka puuttuvilla syillä ja seurauksilla on: lentokoneen putoaminen ennemmin kuin turvallinen laskeutuminen voidaan ennakoida ja selittää sillä, että lentäjä korjaili lippalakkiaan ennemmin kuin laski laskutelineen. (Schaffer 2005, 331.) Schaffer ei kuitenkaan ota kantaa siihen, miten kontekstista saadaan selvyyttä ja mistä konteksti koostuu. Konteksti vaikuttaa jäävän Schafferille annetuksi piirteeksi, jolloin sen selventämiselle ei ole tarvetta. Konteksti vaikuttaa kuitenkin jäävän hyvin abstraktiksi ja oletetusti kaikille intuitiivisesti selväksi.
Kontrastiivisen näkemys ei kuitenkaan ratkaise sellaisia intuition vastaisia kausaaliväitteitä, kuten se, että Sauli Niinistö hoiti presidentin tehtäviä ennemmin kuin kasteli kukkiani, aiheutti sen, että kukkani kuihtuivat ennemmin kuin kukkivat. Kuitenkin kontrastiivisen näkemyksen mukaan edellinen lause on mielekäs, vaikkakin intuitiivisesti se vaikuttaa oudolta. Schaffer kuitenkin pyrkii selittämään ongelmallisuuden sillä, ettei Sauli Niinistön presidentillisten tehtävien hoitamisen voida olettaa olevan relevantti vaihtoehto koskien kukkieni kuihtumista. Ongelmasta päästään siis eroon pragmatiikan avulla: se, että Sauli Niinistö kastelee kukkani, ei ole oletettu keskustelukontekstissa. Schafferin mukaan kontrastivismi selviää myös vaikuttavuuden puutteesta poissaolevissa tapahtumissa: vaikka aktuaalisten tapahtumien c ja e välillä ei ole yhteyttä, niin kontrastijoukkojen C* ja E* välillä on yhteys. Esimerkiksi puutarhuriesimerkissä on “pyrkimys yhdistymiseen” (engl. would-be-connection) kukkien kastelun ja kukkieni kukkimisen välillä, vaikkakin nämä syy ja seuraus eivät toteudu. (Schaffer 2005, 331–332.) Schaffer vaikuttaa olettavan, että tietyt kontrastijoukot valikoituvat melkein automaattisesti kontekstin avulla. Konteksti voidaan kuitenkin ymmärtää hyvin eri tavoin: tämän näyttää mielestäni jo se, kuinka monia erilaisia oletuksia filosofit ovat tehneet esitettyihin esimerkkeihin, ja kuinka monilla eri tavoin he ovat lisänneet esimerkkeihin informaatiota. Tärkeä kysymys on myös se, mitkä kontrastit valitaan? Esimerkiksi puutarhuriesimerkkiin voidaan kukkien kastelulle kehittää monia erilaisia kontrasteja riippuen siitä, miten konteksti ymmärretään. Schafferinkin oletus siitä, mitä puutarhuri teki kukkieni kastelemisen sijaan, vaikuttaa sellaiselta asialta, joka voi vaihdella hyvin paljon sen perusteella, miten esimerkin konteksti ymmärretään. Erona tietenkin on se, että oletetaanko sillä olevan merkitystä, mikä seuraus oli siinä tapauksessa, jos syytä ei tapahtunut. Jos ainoastaan sillä on merkitystä, ettei seurausta tapahtunut syyn puuttuessa, niin sillä, mitä tapahtui todellisuudessa, ei ole merkitystä.
Ekstensionaalisuuden ongelmallisuudesta esitettyihin vastaesimerkkeihin kontrastivismi tarjoaa seuraavat selitykset. Schafferin mukaan Achinsteinin vastaesimerkki vaatii kontrastiivisen selityksen ja seuraavissa lauseissa onkin kontrasteina annettu Schafferin mukaan luonnolliset vaihtoehdot (Schaffer 2005, 338):
(3*) Sokrateen myrkkykatkon juominen ennemmin kuin viinin juominen iltahämärässä aiheutti hänen kuolemansa.
(4*) Sokrateen myrkkykatkon juominen iltahämärässä ennemmin kuin aamunkoitossa aiheutti hänen kuolemansa.
Ongelmallista tässä on kuitenkin se, että miten päädytään pitämään jotain tiettyä kontrastina luonnollisena? Vaikuttaisi myös intuitiiviselta pitää monia erilaisia kontrasteja luonnollisina: onko viinin juominen luonnollisempi vaihtoehto kuin esimerkiksi vesi. Jos kysytään kuitenkin tietyn syyn ja seurauksen suhdetta, niin kontrastilla ei vaikuttaisi olevan muita ehtoja kuin ne, että syyn vastakohdan tulee olla sellainen, jonka tapahtuessa seurausta ei tapahdu ja kontrasti on eri tapahtuma kuin oletettu syy. Seuraavaksi tarkasteltava Robert Northcottin näkemys antaa mielestäni hieman paremmat perusteet kontrastien valinnalle.
Northcottin kontrastijoukkoihin perustuva kontrastivismi
Northcottin mukaan kausaatio on seuraavanlainen relaatio: c ennemmin kuin C* aiheuttaa e:n ennemmin kuin E*:n silloin kun C* ja E* ovat kontrastijoukkoja, jotka liittyvät todellisiin tapahtumiin c ja e. Northcottin mukaan kontrastijoukot pitää sisällyttää väitteeseen silloin, kun muodostetaan sellainen näkemys kausaatiosta, jossa on kyse muutoksesta. Northcottin mukaan kontrastijoukkojen tarkat määrittelyt pitää olettaa kuuluviksi kausaation semantiikkaan. Artikkelissaan “Causation and Contrast Classes” Northcott keskittyy suurimmaksi osaksi deterministiseen yksilökausaatioon. (Northcott 2008, 111–112.)
Northcott tarkastelee Hitchcockin esittämää esimerkkiä kahdesta salamurhaajasta. Hän esittää esimerkistä kaksi versiota, joiden pitäisi selventää alkuperäisen tarinan kausaalisia arviointeja.
Ensimmäinen versio: kapteeni on opettamassa avustajaansa salamurhaamaan. Ainoastaan jälkimmäisellä on ase. He tarkkailevat uhria täpötäydellä torilla, kunnes torilla oleva suuri väenpaljous uhkaa kuljettaa uhrin turvaan. Kapteeni ja avustaja eroavat toisistaan ja menettävät näköyhteyden toisiinsa. Avustaja ei tule ampumaan ilman kapteenin lupaa. Jotta heillä olisi vielä mahdollisuus murhata uhri ennen kuin hän pääsee karkuun, niin kapteenilla on hätätilanteen varalle mahdollisuus huutaa avustajalle “tulta!”. Tämän vuoksi avustaja ampuu. Uhri kuitenkin kuulee huudon ja väistää tämän seurauksena selviten tilanteesta ja uhri pääsee karkuun väenpaljouden takia. Kysymys kuuluu: oliko kapteenin huuto uhrin selviämisen syy? (Northcott 2008, 112–113.)
Toinen versio eroaa aiemmasta siten, ettei siinä ole samanlaista ihmisten vyöryä. Nyt kapteeni ja avustaja seisovat parvekkeella katsellen uhria ylhäältä. Tämän lisäksi salamurhaajilla on paljon aikaa valita oikea hetki ampua. Oletetaan myös, että salamurhaajilla on yllyke olla päästämättä uhria karkuun ilman, että he ampuvat ainakin kerran. Kapteeni voisi viestiä avustajalle ennalta määritellyllä merkillä (joka on tilanteessa sormen nostaminen), milloin avustajan pitää ampua. Kuitenkin juuri kun kapteeni on nostamassa sormensa, hän impulsiivisesti huutaa äänekkäästi “tulta!”. Huuto saa uhrin väistämään ja siten selviämään tilanteesta. Jälleen kerran voidaan kysyä: aiheuttiko kapteenin huutaminen uhrin selviämisen? (Northcott 2008, 113.)
Northcottin mukaan hänen esittämänsä versiot vievät intuitiiviset vastaukset eri suuntiin. Ensimmäisessä versiossa vastaus olisi kielteinen, koska uhri olisi päässyt karkuun kapteenin huudosta huolimatta. Toisessa versiossa taas vastauksena on kyllä: kapteenin huuto teki tässä tilanteessa eron, koska jos kapteeni olisi käyttänyt ennalta määriteltyä merkkiä eikä olisi huutanut, niin uhri olisi salamurhattu onnistuneesti. (Northcott 2008, 113.) Intuitiot vaikuttavat siihen, miten tapahtuman konteksti ymmärretään. Samalla kuitenkin myös kerrontatavalla on merkitystä. Hitchcock nostaakin huomion arvoiseksi sen, että kun hän kertoi esimerkkiä kahdesta salamurhaajasta, niin osa heistä, joilla oli vahva intuitio, muuttivat mielipidettään tapahtumasta sen perusteella, kun tarinan informaatio kerrottiin eri järjestyksessä (Hitchcock 2003, 10).
Miten siis kontrastivismi voi auttaa Hitchcockin esittämän esimerkin selventämisessä? Northcottin mukaan Hitchcockin alkuperäisen salamurhaajaesimerkin ongelmallisuutta kahden intuition välillä voidaan selventää antamalla mahdollisille syille kontrastijoukot. Olkoon c “kapteeni huutaa” ja e “uhri selviää”. Olkoon kontrastijoukko seuraukselle E1 “Uhri kuolee”. Syylle voidaan antaa kaksi mahdollista kontrastijoukkoa: (C1) kapteeni ei antanut viestiä tai (C2) kapteeni antoi hiljaisen viestin. Nyt ei-c:lle voidaan antaa kaksi eri tulkintaa: joko kapteeni antoi hiljaisen viestin tai hän ei antanut viestiä. Tällöin Northcottin mukaan kysymys siitä, onko c e:n syy, riippuu valitusta kontrastijoukosta. Vaihtoehtoja tarkastelemalla huomataan, että C2:sta kontrafaktuaalisesti seuraa E1, kun taas C1:sta ei seuraa E1. (Northcott 2008, 113–114.) Aivan kuten Schafferinkin kohdalla, myös Northcott painottaa intuitiivisuutta. Tämä voi kuitenkin olla ongelmallista, koska ihmisten intuitiot voivat vaihdella hyvin paljon esimerkiksi kokemuksien perusteella. Herää myös kysymys siitä, voidaanko eriävien intuitioiden välillä tehdä (objektiivinen) valinta. Kuitenkin myös lisäinformaation antaminen vaikuttaisi tarvitsevan joitakin rajoituksia, koska muutoin voidaan joutua tilanteeseen, jossa lisäinformaatiota olisi annettava ad infinitum.
Lopuksi
Nämä edellä esitellyt kontrafaktuaalisen kausaation ongelmat ja ratkaisuyritykset ovat toivottavasti avanneet hieman tätä kausaation ongelmaa, joka kuitenkin normaalissa keskustelussa on myös takana väijyvänä oletuksena: konteksteilla on merkitystä, eivätkä ne ole aina selviä samalla tavoin kaikkien keskustelijoitten välillä. Toivoin mukaan nämä esimerkit avaavat keskustelua kausaatioon ongelmalliseen kenttään niin filosofiassa kuin myös arkipäiväisessä elämssä, sekä yritystoiminnassa että kotielämässä.
Lähteet
Achinstein, Peter (1975), “Causation, Transparency, and Emphasis”, Canadian Journal of Philosophy 5(1), 1–23.
Collins, J., Hall, N. & Paul, L. A. (2004), “Counterfactuals and Causation: History, Problems, and Prospects”, teoksessa Collins, Hall, N. & Paul, L. A. (toim.), Causation and Counterfactuals, Cambridge Massachusetts: The MIT Press, 1–57.
Hall, Ned (2002), ”Non-locality on the cheap? A new problem for counterfactual analysis of causation”, Noûs 36 (2), 276–294.
Hitchcock, Christopher (2003), “Of Humean Bondage”, British Journal for the Philosophy of Science 54, 1–25.
Juti, Riku (2001), Johdatus metafysiikkaan, Helsinki: Gaudeamus.
Lewis, David (1973): “Causation”, teoksessa Philosophical Papers Vol II, 159–172.
Lewis, David (1986), Philosophical Papers Vol II, Oxford: Oxford University Press.
Mackie, J.L. (1980), The Cement of the Universe: a Study of Causation, Oxford: Clarendon Press.
Maslen, Cei (2004), “Causes, contrasts, and nontransitivity of causation”, teoksessa Collins, Hall, N. & Paul, L. A. (toim.), Causation and Counterfactuals, Cambridge Massachusetts: The MIT Press, 341–357.
McDermott, Michael (1995), “Redundant Causation”, British Journal for the Philosophy of Science 46, 523–544.
Menzies, Peter (2018), “Counterfactual Theories of Causation”, teoksessa Zalta, Edward (toim.) The Stanford Encyclopedia of Philosophy, plato.stanford.edu/archives/win2017/entries/causation-counterfactual. Viitattu 20.4.2018.
Northcott, Robert (2008), “Causation and Contrast Classes”, Philosophical Studies 139, 111–123.
Reiss, Julian (2013), “Contextualising Causation Part I”, Philosophy Compass 8, 1066–1075.
Schaffer, Jonathan (2005), “Contrastive Causation”, Philosophical Review 114, 327–358.
Schaffer, Jonathan (2013), “Causal Contextualism”, teoksessa Blaauw, Martijn (toim.), Contrastivism in Philosophy, New York: Taylor and Francis, 35–55.
Schaffer, Jonathan (2018), ”The Metaphysics of Causation”, teoksessa Zalta, Edward N. (toim.), The Stanford Encyclopedia of Philosophy, plato.stanford.edu/archives/fall2016/entries/causation-metaphysics. Viitattu 10.2.2018.
Steglich-Petersen, Asbjørn (2012), “Against the Contrastive Account of Singular Causation”, British Journal for the Philosophy of Science 63, 115–143.
[1] Ilman oletusta etujäsenen epätotuudesta kyseessä on subjunktiivinen konditionaali.
[2] Kausaation ongelmien esittelyssä käytän lähteenä Jonathan Schafferin artikkelia “Contrastive Causation”. Erinäisiä kausaation ongelmia esitellään myös Reiss 2013a ja Collins et al 2004.
[3] Esimerkiksi Ned Hall (2002) on käsitellyt aihetta.
[4] Lause voidaan suomeksi ymmärtää myös niin, että kyseessä on Sokrateen omistama myrkkykatko, jonka hän juo. Verbi juominen on kuitenkin nominatiivimuodossa, jolloin juominen on Sokrateen tekemä teko, joka kohdistuu myrkkykatkoon.