Keskustelulla on monia eri rooleja elämässämme. Se voi antaa meille uutta tietoa niin maailmasta kuin meistä itsestämme. Se voi antaa meille hyvän ja turvallisen tunteen siitä, ettemme ole yksin ja meistä välitetään. Keskustelu voi olla myös outoa, pelottavaa ja hämmentävää. Riitaa voidaan pitää yhtenä tapana pilata keskustelu. Riita on aktiivinen ja aggressiivinen tapa pilata hyväkin keskustelu. Passiivinen tapa taas on olla esittämättä esimerkiksi mielipiteitä tai puheenaiheita. 

Käsittelen riitatilanteita keskinäisviestinnän avulla. Keskinäisviestintä tarkoittaa tilannetta, jossa vähintään kaksi ihmistä viestii vastavuoroisesti toisilleen. Vastavuoroisuudella tarkoitetaan sitä, että kun A puhuu, niin toinen henkilö B kuuntelee henkilöä A ja muodostaa oman näkemyksensä henkilön A puheen sisältämästä viestistä. Roolit vaihtuvat kun B alkaa puhua ja A kuuntelee. A ja B ovat siis vuorovaikutussuhteessa keskenään. Tällaista kahden henkilön välistä viestintätilannetta kutsutaan dyadiksi.¹

Keskinäisviestinnän teorioiden ymmärtämisen kannalta on hyvä tutustua pikaisesti Rossin malliin vuodelta 1965. Rossin malli tuo hyvin esille, mitkä perustekijät keskinäisviestinnässä vaikuttavat. Rossin mukaan keskinäisviestintätilanteissa henkilöiden lähtökohtana on viestijän pyrkimys sanoa jotain. Silloin kun henkilö A sanoo jotain, henkilö B pyrkii ymmärtämään henkilön A ajatuksen. B ei pyri ymmärtämään A:n sanomaa ainoastaan sanojen kautta, vaan koko tilanteen perusteella, tulkitsemalla esimerkiksi A:n äänenpainoja ja ilmeitä.²

Taustamuuttujat ovat Rossin mallin hedelmällinen osa riitojen ymmärtämisessä. Taustamuuttujat ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat tilannekohtaisesti henkilön viestintään. Keskeisimpiä näistä ovat tiedot, aiemmat kokemukset, mielialat, asenteet ja tunteet. Rossin mallin taustamuuttujia voidaan käyttää selventämään muita teorioita. Keskityn konstruktivismi teoriaan, jolla voidaan selittää keskinäisviestintää ja samalla saada parempi ymmärrys riitatilanteiden syistä. Konstruktivismi keskittyy taustamuuttujista asenteisiin, tunteisiin, mielialoihin ja aiempiin kokemuksiin.³

Konstruktivistisen teorian on kehittänyt Jesse Delain tutkimusryhmineen 1960- luvun lopulla ja 1970- luvun alussa. Konstruktivismin mukaan keskinäisviestinnän tutkimuksessa pitää ottaa huomioon tiedot, kokemukset, mielialat, asenteet ja tunteet, joita ihmisillä on. Kaikki nämä ovat ihmisten mielessä yhtä merkityksellisiä, vaikkakin ne on mahdollista erottaa toisistaan analyyseissä. Suhtautuminen toisiin ihmisiin riippuu konstruktivismin mukaan siitä, millaiseen valoon ihmiset mielessämme asetamme.⁴

Konstruktivismia on kritisoitu ensinnäkin siitä, ettei se teoriana kerro keskinäisviestinnästä paljoa. Keskittyminen psykologisiin tosiasioihin ei johda puheviestinnän tutkimusta pitemmälle. Teoriaa on myös arvosteltu siitä, että sen edustaman ajattelutavan mukaan on mahdotonta ennustaa ihmisten ajatusrakennelmia ja mielikuvia. Tämä johtuu siitä, että ajatttelutavat ja mielikuvat on muodostettu omaa henkilökohtaista taustaa vasten, jolloin teoria ei voi väittää, että jostain ilmiöstä X seuraisi jokin Y.⁵

Keskustelusta ja riidoista

Mitä oikeastaan tapahtuu kun keskustelemme? Voidaan ajatella, että kun olemme aloittaneet keskustelun, meidän välillämme muodostuu lyhytaikainen riippuvuussuhde. Heti keskustelun alettua, aloitamme tulkintatyön: mitä toinen osapuoli sanoo? Miksi hän sanoo sen juuri nyt? Millaiselta henkilö vaikuttaa? Mitä henkilö oikeastaan tarkoittaa sillä, mitä hän sanoo? Kuinka kuulija käsittää sen, mitä minä sanon?⁶

Paul Gricen teoria implikatuureista ja keskustelun maksiimit voivat auttaa riitojen aiheiden löytämisessä. Gricen mukaan kommunikoimme enemmän kuin mitä pelkät sanat merkitsevät tai mahdollisesti jotakin muuta kuin mitä varsinaisesti on sanottu. Hän tekeekin erottelun sanojen merkityksien ja sen, mitä niiden lausumisella tarkoitetaan, välillä. Hän käyttää apunaan implikatuureja eli keskustellullisia työkaluja, sekä neljää keskustelun maksiimia. Grice uskoo, että keskustelu on yhteistoimintaa; tällöin keskustelijoilla on jokin odotus siitä, miten keskustelua tulisia jatkaa. Nämä ovat kuitenkin usein piileviä odotuksia.⁷

Keskustelun koko konteksti tuleekin ottaa mukaan arvion tekemisessä, jotta tiedettäisiin, mikä olisi sopivaa keskustelukäyttäytymistä tietyissä tilanteissa, Grice muotoilee yleisen ohjeen, jota hän kutsuu yhteistoimintaperiaatteeksi: Osallistu keskusteluun sen edellyttämällä tavalla siten, kuin sen hyväksytty tarkoituksenmukaisuus tai suunta edellyttää keskustelun sen vaiheen puhetilanteessa, jossa olet osallisena.⁸

Grice täsmentää periaatettaan neljällä maksiimin kategorialla, jotka ovat seuraavat⁹:

• Määrä. Ole niin informatiivinen kuin ajatusten tarkan välittämisen kannalta on tarpeen. Älä anna ylimääräistä informaatiota.

• Laatu. Yritä antaa totta informaatiota. Älä sano sellaista, jonka uskot olevan valheellista. Älä sano sellaista, johon sinulla ei ole riittävää tukea.

• Asiaankuuluvuus. Pitäydy asian kannalta merkityksellisissä seikoissa.

• Esiintymistapa. Ole selkeä. Vältä epäselviä ilmauksia. Vältä monimerkityksisyyttä. Ole lyhytsanainen. Ole järjestyksenmukainen.

Nämä maksiimit ja yhteistoimintaperiaate kuvaavat Gricen mukaan niitä piileviä odotuksia, joita keskusteluun osallistujalta odotetaan. Grice kutsuu maksiimin uhmaamiseksi sitä, että jotain maksiimia ei noudateta.¹⁰ Keskustelutilanne sisältää siis aina sääntöjä, joita ei kuitenkaan huomata usein kuin vasta sitten, kun niitä on rikottu. Yksi tapa miten keskustelusta voi tulla riita, on juuri se, että vallitsevia sääntöjä rikotaan, joko tahallisesti tai epähuomiossa. 

Keskustelun voi muuttaa riidaksi, jopa kehonkielemme ja sanallisen viestin välinen ristiriita. Sanalliset ja ei-sanalliset viestit voivat siis olla ristiriitaisia, jolloin kuulijan voi olla vaikea tietää, kumpi näistä on se, johon sanoja olettaa saavansa reaktion. Voidaan siis sanoa, että kommunikoimme eri tasoilla, joita Adelswärd kutsuu kommunikoinniksi ja metakommunikoinniksi. Hän kuvailee eroa näiden välillä seuraavasti: Ero näiden kahden kommunikointitavan välillä muistuttaa ilmaisun ja sen alla piilevän ajatuksen välistä eroa, eroa sen välillä mitä sanotaan ja mitä tarkoitetaan. Metakommunikaatio on kommunikaatiota, joka kommentoi normaalia kommunikaatiota.¹¹

Riitoja on erilaisia. Joissain tapauksissa riidan osapuolet haluavat ärsyttää toisiaan, saada aikaan jonkin reaktion ja uusia kannanottoja johonkin aiheeseen. Vaikkakin tällaisetkin riidat voivat avata jo umpeutuneita haavoja, ne voivat johtaa parempaan ymmärrykseen toisesta. Tarkoituksena on tällöin ennemminkin tavoittaa toinen ja nähdä ongelman ydin selvemmin. Näillä riidoilla haluamme saavuttaa läheisyyttä ja parempaa ymmärrystä toisesta. Joskus taas riitojen tarkoitus voi olla vain musertaa toinen osapuoli.¹²

Mikä oikeastaan muuttaa keskustelun riidaksi? Adelswärd esittää kolme mielenkiintoista kysymystä: ”Syntyykö riita silloin, kun keskustelijat ovat eri mieltä asioista? Milloin siinä tapauksessa keskustelu vaihtuu riidaksi? Voiko riitaan osallistua sanomatta sanaakaan?¹³

Käsitys siitä, minkälainen keskustelu on eloisaa ja positiivista mielipiteenvaihtoa, ja koska taas riitaa, vaihtelee sen mukaan, mihin kulttuuriin satumme kuulumaan. Kaksi henkilöä voivat siis kokea riidan hyvinkin eri tavoin. Toinen voi kokea konfliktitilanteen hauskana ja jännittävänä, kun taas toinen kokee sen epämiellyttävänä ja pelottavana.¹⁴

Selkeät erot keskustelun ja riitelyn välillä ovat aggressiivisuus, voimakkaat tunteet ja osapuolten välinen kamppailu. Samalla kuitenkin riita vaatii myös yhteistyötä, läheisyyttä ja yhdenvertaisuutta.¹⁵ Yhteistyöllä tarkoitetaan sitä, että henkilöiden tulee olla yhtä mieltä siitä, että he riitelevät. Läheisyys näkyy siinä, että meillä näyttäisi oltava jo historiaa riidan osapuolen kanssa. Harvemmin alamme riitelemään, ainakaan yhtä henkilökohtaisella tasolla, ventovieraiden kanssa. 

Läheisyys näkyy etenkin arkisissa riidoissa, joissa yleensä riidellään asiasta, joka piilee pinnan alla. Vaikka päällisin puoli näyttäisi, että henkilöt riitelevät jostain vähäpätöisestä aiheesta, pinnan alla kyse voi esimerkiksi olla siitä, ovatko kumpikin parisuhteen osapuoli antanut suhteelle yhtä paljon.¹⁶ Tämä voi tehdä ulkopuolisen henkilön roolin riidan ratkaisijana hyvinkin vaikeaksi. 

Lopuksi

Adelswärd esittää myös sen eron keskustelun ja riidan välillä, ettei riidellessä keskitytä aiheeseen ja eriäviin mielipiteisiin, vaan “hyökkäys” kohdistuu mielipiteitä edustavaa henkilöä vastaan.¹⁷ Vaikka tällaiset väitteet ovatkin selkeästi ad hominem– virhepäätelmiä, niitä ei välttämättä nähdä sellaisina riitelijöiden näkökulmasta.¹⁸

Mahdollisesti riidat eivät aina ole niin pahoja. Riitojen syyt voivat olla paljon monimutkaisempia, ettei välttämättä koko riidan sanallinen esitys ole merkityksellinen. Jos riitatilanteessa lähdemme selvittämään riitaa ulkopuolisena, on tehtävä melko vaikea juuri sen vuoksi, että sanoilla ja lauseilla (sekä kehonkielellä) on merkityksiä, joita on mahdotonta tietää ilman taustamuuttujien antamaa informaatiota. 

Jos ajattelemme riitatilannetta ja siihen johtavia asioita, hyvin luultavasti syyt vihamielisyyteen ja tiettyyn äänenpainoon johtuvat monista taustamuuttujista, joista osa ei myöskään näyttäydy selvästi. Vaikka konstruktivismissa on ongelmia keskinäisviestinnän teoriana, sen antama näkökulma siitä, kuinka suuri rooli taustamuuttujilla on viestinnässä, voi auttaa meitä tulkitsemaan paremmin omia riitatilanteitamme ja edesauttaa siinä, ettei turhia riitoja synny. 

Lähteet

Adelswärd, Viveka (1991), ​Puhetta, juorua, riitaa, naurua: eli miten keskustelemme, Kirjayhtymä: Hämeenlinna

Anjum, Rani Lill (2013), “Paul Grice”, teoksessa ​Tavallisen kielen filosofia, (toim.)

Järvenkylä, Joose & Kortelainen, Ilmari, Gaudeamus: Helsinki

Puro, Jukka-Pekka (1996), ​Johdatus puheviestinnän teorioihin, Gaudeamus: Tampere

1. Puro 1996, 19.
2. Puro 1996, 20.
3. Puro 1996, 21.
4. Puro 1996, 25-26.
5. Puro 1996, 28.
6. Adelswärd 1991, 12.
7. Anjum 2013, 90-92.
8. Anjum 2013, 92.
9. Anjum 2013, 93.
10. Anjum 2013, 93.
11. Adelswärd 1991, 174.
12. Adelswärd 1991, 172-173.
13. Adelswärd 1991, 162-163.
14. Adelswärd 1991, 172.
15. Adelswärd 1991, 163.
16. Adelswärd 1991, 167.
17. Adelswärd 1991, 165-166.
18. Tässä virhepäätelmessä väitteen virheellisyyttä perustellaan esittäjän persoonalla ja ominaisuuksilla.